tiistai 3. joulukuuta 2013

ILLALLISKATTAUS PIKKUJOULUHENKEEN



Kylmäsavupororieskarullia
Burgundinpata
Piparkakkujäädyke ja puolukkasoosi



























Vietimme lauantaina pikkujouluhenkisiä illanistujaisia meillä. Yllä tarjolla ollut menu, josta jokaisesta ruoasta tulossa reseptiä paikkoin!

Vieraina oli hyvä ystäväpariskunta, josta varsinkin naispuolinen pitää kovasti perinteisestä joulusta ja perinteisistä jouluväreistä. Siksipä loihdinkin kattauksesta siihen mielikuvaan sopivan. 

Punaiset katelautaset olen ostanut todella monta vuotta sitten Indiskasta. Niille ei tätä nykyä ole kovin paljon käyttöä, sillä omat mieltymykseni ovat tätä nykyä vähän enemmän valkoiseen vivahtavat. Täytyy silti sanoa, että oli ihana kattaa reippaan punaista pöytään ja tehdä vähän perinteisempää settiä.



Kaitaliinat olen itse ommellut harmaista pellavakankaista ja tuosta lumihiutalein kuvioidusta puuvillakankaasta sopiviksi tämän pöydän mittoihin. Kristallilasit kaivan yleensä esiin erikoistapauksissa, lähinnä jouluaattoisin tai jos esim. vanhemmat tulevat syömään tms. Muutoin viini- ja vesilaseina käytän ihan normilaseja.



Katan yleensä pöydän jo edellisenä iltana. Tässä tapauksessa paria päivää ennen, sillä olin itse perjantaina viettämässä työpaikan juhlia, niin laitoin tämän pöydän kuntoon jo torstaina. Valokuvia räpsin eri päivinä, joten valaistuskin on sen mukaista. Haaveilen uudesta kamerasta! Pukinkonttiin en silti sitä toivo, vaan tarkoitus on lähteä katselemaan joulun jälkeisiä aleja.

Tässä vielä iltahämärässä otettu räpsy pöydästä. Oli ihanan tunnelmallista syödä kynttilöiden ja jouluvalojen valossa.  



Iskeekö teihin punainen kattaus?

Blondi

10 kommenttia:

  1. Olisipa mullakin sellaisia ystäviä, jotka järjestäisivät tällaisia illallisia. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sun täytyy tulla joskus meille syömään! :D Mä rakastan järjestää illallisia! Me myös miehen kanssa tykätään molemmat tehdä ruokaa, joten mietitään aina yhdessä mitä tarjotaan.Illanvietot rauhassa on kyllä parasta mitä tiedän!

      Poista
    2. Täytyy tulla! :D

      Musta olisi ihana myös järjestää illallisia, mutta en vain ole sellainen, että saisin aikaiseksi.

      Poista
    3. Ehkä me voitais järjestää joku tutustumistapaaminen, kun harmittaa vieläkin, että missasin stockan avajaiset ja teidät siellä! :)

      No kyllä noi järjestämiset kieltämättä vaatii aina vähän vaivannäköä ja just sitä, että laittaa ne vaan tapahtumaan.

      Poista
  2. Oiii, tosi kaunis kattaus:)! Aivan ihania punaisia yksityiskohtia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos:) Punainen tuntui itseasiassa oikein kivalta pitkästä aikaa :)

      Poista
  3. Ompa kaunis kattaus ! Ihanan jouluinen mutta silti raikas :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! :) Valkoisen, harmaan ja punaisen liitto toimi oikein hyvin.

      Poista

Kiitos, kun jätät kommenttia blogiini :)