perjantai 4. huhtikuuta 2014

TREENIÄ PUKKAA - ARKIKUVAHAASTE


Siinä sitä on, arkea konsanaan!
 




Salin pukkari. Siellä tulee vierailtua 3-5 kertaa viikossa.


Oma koti valkoisen energinen Miia haastoi minut mukaan tähän arkikuvahaasteeseen. Tarkoituksena on postata viitenä perättäisenä päivänä kuva arkipäivän elämästä ja samalla haastaa mukaan viisi uutta bloggaajaa tähän arkisempaan haasteeseen!




















On niin ihana tunne päästä salille vapauttamaan itsensä pakottavasta tarpeesta liikkua, kun on ensin kuluttanut perslihaksiaan 8 tuntia tuolin ja toimistopöydän välissä, niin kuin minä teen jokaikinen päivä! Istumatyö on ihmiselle täysin luonnotonta, sanon minä! Toivottavasti tulevaisuudessa ammatinvaihdon myötä tämäkin asia muuttuu!

Salikassina toimii valkoinen Björkan veska. Sinne mahtuu juuri kaikki tarpeellinen, vanhat sneakerini, vaihtovaatteet, vesipullo ja pientä sälää pompuloista salihanskoihin -ja ohjelmiin.




Ai että on ihanaa, kun on perjantai taas!! Viime viikonloppu kului kun siivillä ja tuntui, ettei kotonakaan kerennyt saamaan mitään aikaiseksi!

Tänään mennään syömään hyvien ystävien kanssa pitkästä aikaa. Tosi ihanaa! Vaikka tässä nyt tiukemmalla ruokavaliolla mennäänkin ja alkoholi ei siihen kuulu, ajattelin kaikesta huolimatta nauttia lasin hyvää valkoviiniä ruoan kanssa. Ei tässä nyt niin kuolemanvakavasti dieettejä oteta! :)

Huomenna on luvassa super-siivousta ja ikkunanpesua ja olenpa valjastanut siipankin siihen. Hän tuskin malttaa odottaa!

Sunnuntaina hiukset saa uusia raitoja ja minä taas en malta odottaa sitä!!



Mitä tähän arkipäivän haasteeseen tulee, haastan mukaan ihanan Suvin <3

Mahtia viikonloppua,
Blondi



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun jätät kommenttia blogiini :)