Blogistani on kokonaan puuttunut iso osa elämääni - harrastukset. Kerroin aiempia fiilareita sen asian suhteen tässä postauksessa, jossa pohdin omaa, melko omistautuvaa suhdettani harrastamiseen. Syksyn kiireiset opintoaikataulut ja työt kuormittivat niin henkistä kuin fyysistä jaksamistani ja liikunta jäi syksyn osalta todella minimiin. Se oli todella typerästi tehty, sillä vaikka sinne liikuntaharrastuksen pariin joutuisi raahautumaan väkisin kuolemanväsyneenä, siitä aina piristyy ja elimistö saa uutta boostia! Alkuvuosi ei ollut sen parempi liikunnan suhteen, mutta nyt asia on korjaantunut!
Liikunta auttaa jaksamaan paremmin arjen paineita ja itse ainakin tarvitsen jatkuvasti liikuntaa osaksi elämää.
Olen vuoden alusta saakka panostanut taas parempaan ruokaan, vaikka ei meidän ruokalistalle kuulu muutenkaan mitkään ylettömät määrät rasvaisia tai sokeripitoisia mättöjä. Haluan myös syöttää kasvavassa iässä olevalle tyttärelleni hyvälaatuista ravintoa ja opettaa hänellekin oikeaoppiset tavat syödä. Olen aina yrittänyt jättää herkutkin vain viikonlopulle, vaikka joskus se arkipäivän suklaapatukka onkin maistunut ihan törkeän hyvältä! Viimeiset puoli vuotta oli kuitenkin kropassa tuntunut (ja näkynyt), ettei ole syönyt riittävän terveellisesti, riittävän hyvää ja ravitsevaa ruokaa. Minulle ei tule ainoastaan huono olo henkisesti kroppani laiminlyönnistä, vaan koen sen myös fyysisesti huonolla tavalla; väsyttää, pinna palaa nopeammin, turvottaa, housut kiristää ja on tyytymätön olo. Unenlaatukin heikkenee.
kuva täältä |
Lopetettuani tanssimisen, olen treenannut kuntosalilla reilu pari vuotta, mutta kuten todettua, aktiivisista treenikerroista on kulunut luvattoman pitkä aika. Tunsin siitä ensin huonoa omaatuntoa, mutta sitten tajusin ettei ole syytä. Olen keskittänyt energiani opintoihini ja se on kannattanut. Olen kerännyt nyt toisenlaista pääomaa, kuin fyysistä kuntoa ja nyt kun opinnot ovat ihan kohta ohitse, voin taas jatkaa harrastuspuolella siitä mihin jäin.
Ai että sitä endorfiiniryöppyä onkin ollut ikävä! Piti muistaa aloittaa iisisti, eikä alkaa heti nostelemaan puntteja samoilla painoilla kuin ennen. Siksipä aloitinkin treenit taas aerobis-painotteisella, eli kahvakuulan heiluttelulla ja Kinesis-treenillä.
Kuva täältä |
Ruokavalion viilauksella ja liikunnan lisäämisellä on varmasti positiivinen vaikutus jaksamiseen ja aineenvaihduntaan. Pari kiloa pudonnee myös painosta, joka sekään ei haittaa, sillä onhan biksukelit nurkan takana!! :)
Milläs tolalla teidän liikuntaharrastukset ovat?
Blondi
Mä liikun häpeällisen vähän, oikeastaan en ollenkaan. Tähän ajattelin saada muutosta näin alkavan kevään aikana.
VastaaPoistaMä olen aina ollut sitä mieltä, että jos liikunta tuntuu vähäänkään pakkopullalta, niin sitten tekee sitä mikä tuntuu hyvältä ja kivalta itselle. Kaikki ei suinkaan viihdy kuntosaleilla tai lenkkipoluilla. Täytyy valita sellainen liikkumismuoto, josta itse tykkää, niin motivaatio säilyy paremmin. Hyvä Irina, tuosta se lähtee! :) Kevät on hyvää aikaa muutoksille! ;)
PoistaTulin lukemaan sun treenikuulumisia kun samasta aiheesta juuri itsekin postailin. Itse aloittelin salitreenit viiden(!!!) vuoden tauon jälkeen ja voi sitä mahtavaa fiilistä, jonka niistä saa. Ruualla on niin suuri merkitys ja itelläkin menossa just satsaus siihen. Ja opettelu, että treenatessa vaan täytyy syödä enemmän, että jaksaa. Tsemppiä treeneihin.
VastaaPoistahttp://niittykulma.blogspot.fi/2014/03/treenipaivitys.html
Kiva, kun tulit vierailulle! :) Treenipostaukset onkin nyt selvästi vallalla. Mutta hyvä niin. Mä tykkään ennemmin tästä fitness-buumista kuin anorektikko malli-lookin ihannoinnista. Ohhoh, sulla on ollutkin pitkä tauko! Hyvä, että oot taas päässyt treenauksen makuun, joten tsemppejä sinnekin päin! :)
Poista