tiistai 11. maaliskuuta 2014

REISSURUOKIA JA NYKIN KULTTUURITARJONTA


Vielä jos yhden reissupostauksen kestätte :) Viimeisessä NYC postauksessa, näin hyvän ruoan ystävänä haluan vielä pureutua reissun ruokapuoleen ja pieneen osaan kulttuuria. Tämä postaus on nyt pitkä kuin nälkävuosi, mutta ajattelin silti tunkea molemmat aiheet tähän samaan syssyyn, niin päästään postausaiheissa eteenpäin! :)

Moni lukijoista jo tietääkin vilja-allergiastani, joka siis käytännössä tarkoittaa kohdallani samaa ruokavaliota kuin keliaatikoilla, eli gluteenitonta. Olin aluksi vähän huolissani mahtaisinko löytää kuinka paljon valikoimaa reissun päältä, mutta huoli oli turha. Pientä etsiskelyä ja kompromisseja jouduin harrastamaan, mutta joutuu sitä tekemään ihan tällä koto-Suomessakin.

Sapuska oli hyvää, joskaan ei herättänyt mitään suuria tunteita. Häpeilemättä voin todeta, että olen saanut Suomessa helposti parempaa ruokaa. Mutta. Jenkit osaavat jenkkien jutut: grilliruoan, pihvit ja ne burgerit. :)


Pahoittelen tätä kamalaa kuvaa, kameran asetukset olivat päin honkia ja huomasin sen vasta räiskittyäni kuvat annoksesta kiljuvan nälän ja kuolettavan väsymyksen saattelemana. Äh, olkoot, totesin ja lapioin ruokaa ääntä kohden.



Tämä kana-annos oli ekan illan italialaisessa kuppilassa, johon viimeistä iltaansa Nykissä viettävä ystävämme meidät vei. En kuollaksenikaan muista paikan nimeä, mutta jossain Times Squaren hollilla se sijaitsi. Kanaa oli runsaasti kahden  fileen verran ja vihannekset oli ihanan tuoreita. Tajusimme annoksia katsellessamme että kyllä, olemme Amerikassa :) Jokainen annos oli aina ihan järkyttävän suuri ja minä pieniruokaisena kammoksuin aina, kun tarjoilija tuli hakemaan lautaseni pois. Kiittelin aina vuolaasti ja kerroin, että annos on todella iso minulle. Tuli aina paha mieli ensinnäkin heittää niin paljon ruokaa hukkaan ja sitten vielä siitä, että varmasti usein luulivat, etten ollut pitänyt ruoasta.

Kävimme parissa muussakin italialaisessa mm. Olive Gardenissa, joka on käsittääkseni ketjuravintola. Tämä sijaitsee Times Squarella. Nautiskelimme siellä mm. pullon valkoviiniä ihmetellen samalla miten hiton kallista Suomessa on tilata pullo viiniä. Tuolla sai pullon hyvää Pinot Grigiota pöytään  40 taalalla. Siis 30 eurolla. Ei Suomessa vaan...
Olive Gardenista sai gluteenitonta pastaa, pointsit myös siitä!

Toinen hyvä italialainen, jonne lähdimme gluteenittoman pastan perässä, oli Nizza, 9th Avenuella. Siellä tarjoiltiin myös  itse leivottua gluteenitonta leipää, jota en vielä tähän mennessä ole saanut edes suomalaisessa ravintolassa! Hurraa! Söimme tuolla myös toisen kerran, jolloin tilasin gluteenittoman pizzan. Yllätys olikin, että pohja oli tehty kick-herneistä. Se oli pehmeää ja lötköä, pinnalta aavistuksen rapeaa, mutta hyvää. Tuota kannattaa kokeilla!

Söimme myös perus pihviannokset Brewery-nimisessä ravintolassa, tämäkin ihan Times Squaren vieressä. Voin kertoa, että olen lihoistani tarkka tyttö! :) Se pihvi läpäisi jokaisen kriteerini, vaikkakin aaaaavistuksen ylikypsäksi se oli vedetty medium plus -pyyntööni nähden. Muutamat kuvat jäi kokonaan saamatta talteen, sillä miehen puhelimen muistikortti hajosi ja sinne jäi mm. tämä pihvikuva.


Muita mainitsemisen arvoisia ruokapaikkoja esim. aamiaismielessä on Café Europa. Tämä on myös ketju ja Manhattanilla on useita heidän kahviloitaan. Sieltä saa vaihtelevia ja tuhteja brekkareita. Löytyy pekonileipiä, täytettyjä munakkaita, bageleita, jogurtteja, hedelmäsalaatteja sun muita ja kaikenmaailman leivonnoisia, suolaisia ja makeita. Lounassalaatteja saa salaattibaarista; valitset ensin haluamasi salaattipohjan, sitten täytteet ja sitten kastikkeen. Lopuksi kaveri vatkaa kaikki sekaisin ja kipon saa pyydettäessä vaikka mukaan. Ei pöllömpi eväs esim. kesäisenä päivänä Central Parkissa. Hakkasi mennen tullen Helsingin salaattibaarit tuhansilla täytteillä ja kastikevaihtoehdoilla.

Paras brekkari-mesta löytyi kuitenkin Upper East Sidelta, 2nd Avenuen ja East 83 streetin kulmasta, nimeltään Big Daddy´s . 50-60 luvun henkeen sisustettu diner oli ihan huippu! Taustalla soinut musiikki niinikään vanhaa ja hyvää.






Minä sain elämäni ensimmäiset Amerikkalaiset pancakesit vaahterasiirapilla. Kannatti maistaa - taivaallisia, kuohkeita ja runsaita! Kyytipoikana vaahtokarkkikaakao. Nams ja lurps!




Mies tilasi jonkun kerrosleivän ja hedelmäsalaatin. Jäi muuten siltäkin pojalta jotain kerrankin syömättä - sairaan kokoinen annos! :)


Oma suosikkini makealta puolelta oli Magnolia Bakery -niminen leipomoketju. Osa kuvista myös muista leipomoista, mutta oih ja voih, katsokaa näitä herkkuja, joita minun oli kuolattava vain lasin läpi...



Magnolia Bakerysta minäkin löysin itselleni syötävää; jauhotonta mutakakkua sekä kuppikakkuja.  Mainittakoon vielä, että noita kakkuja sai siis ostaa paloittain, juuri sen kokoisen kun halusi :)

Suosittelen myös piipahtamaan Grand Central Terminalissa sijaitsevassa Dining Concoursessa. 


Vähän kuin meidän kauppahallit, mutta fiinimpi versio. Vieri vieressä on eri ruokakiskoja, joista voi ostaa haluamansa annoksen. Ruoka syödään viereisissä "ruokala"tyyppisissä pöytä ja tuoli -tiloissa. Tuolta ei siis kannata hakea mitään rauhallista ruokahetkeä tai hopeisia aterimia. Sapuska syödään kertis-astioista ja muovisilla haarukoilla. Se ei silti huononna ruoan makua. Enpä ole ennen törmännyt yhtä mahtavaan smoothie-baariinkaan. Itse tilasin tuoreista mansikoista, banaanista ja luonnonjogurista tehdyn smoothien - superhyvää.

Tuolta löytyy siis vaikka sushia, italialaista, meksikolaista, aasialaista nuudelibaaria, subway-tyyppistä paikkaa sun muuta. Jokaiselle varmasti jotain! Mies tykkäsi myös ostaa hodareita katukiskoista...meikäläiseltä ne(kin) jäi valitettavasti kokematta. Kuvassa chili-hodari.




Paras uusi ruoka-tuttavuus tältä reissulta oli kuitenkin se burgeri-puoli! Shake Shack -niminen "pikaruokala", jossa hampurilaiset edustaa kuitenkin huippulaatua Angus pihvilihasta tehtyine pihveineen ja super herkullisine ranskalaisineen. Kokeilkaa ihmeessä juusto-ranskiksia - heaven! :)



Minulle burgeri tarjoiltiin salaatinlehtiin käärittynä. Tosi kivasti ottivat huomioon gluteenittomuuteni ja muistivat vielä kertoa, että friteeraavat joitain leivitettyjä tuotteita samassa öljyssä kuin ranskalaisia. Kovin ystävällistä! Minulle myös ilmoitettiin, että tilaukseni tullessa kohdalle, työntekijät vaihtavat hanskansa. En ole muuten ikinä juonut niin tuhtia ja täyteläistä suklaapirtelöä! Elämäni paras pirtelö juotiin Shake Shackissa! Mies myös kehui heidän omia limonaadejaan.

Miehen puhelimella otetut kuvat purilaisista jäi  siis vioittuneen muistikortin takia saamatta ja harmi kyllä nyt ei ole tähänkään kuvia laittaa.
Manhattanilta Shake Shack löytyy kuudesta eri osoitteesta. Me kävimme tuolla Grand Central terminaalissa sekä 8th Avenuella, teatteri-korttelissa.

Jano aina yllätti välillä :) Kävimme parina iltana drinksuilla viereisessä kuubalaisessa ravintolassa. Aika mainiot drinksut joimmekin!

Cuba Libre, tummaa rommia ,colaa, limeä. Can't go wrong with that one!
























Mojito, melko erikoisella koristeella varustettuna

Frozen Daiquiri, lurps!


Tämän ruokaähkyn jälkeen kerron pikaisesti siitä kulttuuritarjonnasta, johon me kerkesimme reissullamme tutustua. Me emme ole museo-ihmisiä ja Guggenheim jäi heti listalsta pois. MoMassa, eli Museum of Modern Art -museossa kävimme kuitenkin. Se tuntui jotenkin sellaisesta must go -paikalta.




Meille taiteesta ymmärtämättömille "tunnin pikavisiitti" -mentaliteetilla liikenteessä oleville 50 taalan hinta kahdesta hengestä tuntui suolaiselta. Muse on tosiaan modernin taiteen museo, mutta alkupään tosi moderni osasto sai ihmetyksen aikaan. Ai tämäkö taidetta...? Osaisin itsekin vastaavaa... :) En tähän nyt liitä ottamiani kuvia noista taideteoksista, sillä ne ei tosiaankaan avautuneet meille, jos niissä esiintyi rikkinäinen polkupyörän vanne tai kanvaasille roiskittuja maalipläntteja.

Löytyi sieltä sitten jotain tuttua itsellenikin mm. Frida Kahloa ja Picassoa, jotka sentään tunnistin pelkkää taulua, en signeerausta katsomalla. En osaa suositella, joskaan kehottaa jättää menemättä tuonne, mutta me emme saaneet museoreissusta juurikaan mitään irti.


Sen sijaan Broadwaylle kehotan suuresti menemään! Onneksi ostin liput etukäteen Lion King -musikaaliin, sillä se "jämäjono", joka muodostui klo 15 Times Squaren portaiden viereen kiemurtelemaan ihmisistä, jotka halusivat illan näytöksiin lippuja, oli huikaisevan pitkä! Takuita ei ole, että pääsisit edes haluamaasi musikaaliin tai että istuisit kaverisi kanssa edes samalla rivillä. Sain työkaveriltani, monivuotiselta Nykin kävijältä vinkin, että jos haluat ehdottomasti nähdä jonkun tietyn, osta liput Suomesta etukäteen. Muuten voi olla tilanne, ettet näe koko musikaalia reissullasi. Me ostimme liput jo ennenkin mainitsemani newyorkliput.fi -osoitteen kautta ja kävimme teattarilla edellisenä iltana vaihtamassa voucherin lippuihin. Näytösiltana kävelimme johon ohitse liput kourassa sisään. Kätevää! Suosittelen tätä!

Meidän musikaali pyöri Minskoff -teatterissa, joka on perustettu vuonna 73. 



Musikaali oli huikaiseva taidonnäyte niin laulun, musiikin kuin tanssinkin saralla. Elton Johnin musiikki on koskettavaa ja super hyvät laulajat tekivät siitä vielä paremman. Meillä oli hyvät paikat ja näimme koko lavan. Esitys alkoi sillä, kun teatterin käytävien takaosasta alkoi vyörymään lavalle eläinhahmoja virtahevoista norsuihin, hyeenoista antilooppeihin katsojien keskeltä. Heti vaikuttava alku ja tuntui kuin olisi itse mukana!

Esitys kesti kaikkinensa 2 tuntia 45 minuuttia yhdellä välitauolla. Voin ehdottomasti suositella musikaalin katsomista ja ens reissulla tänne mennään varmasti uudelleen katsomaan joku toinen!


Lätkä- tai korispeliä ei tällä kertaa menty katsomaan. Liput olivat kalliimpia kuin olimme kuvitelleetkaan. Knicksien korispeliin liput olisivat maksaneet meiltä yhteensä 500. Melko hinnakas koripallopeli, josta minä en edes välitä tuon taivaallista! Lupasin miehelle, että seuraavalla reissulla ostamme liput etukäteen Suomesta NHL-peliin. :)


Huh, tässä varsinainen ruoka/kulttuuripläjäys! Kiitokset teille, jos jaksoitte tänne asti lukea! :) Nyt on reissu paketoitu tänne blogiinkin muistoihin. Luvassa on huomenna enää tähän matkaan liittyvä TULIAIS-ARVONTA, joten olkaahan huomenna kuulolla!


Blondi

2 kommenttia:

  1. Mahtava reissupostaus tämä(kin)! Tosi mielenkiintoista luettavaa ja katseltavaa! Voi että, arvontaa odotellessa:)!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Kivaa oli näitä kirjoittaakin, mutta vaikea karsia kun olis niin paljon kerrottavaa ja kuvia plakkarissa melkein 1000 kpl! :)

      Jep, huomenna pikkuinen arvonta luvassa;)

      Poista

Kiitos, kun jätät kommenttia blogiini :)