Aurinkoista sunnuntaipäivää!
Mieli on huonoista ja lyhyiksi jääneistä yöunista melko levännyt. Olimme eilen illalla pitkästä aikaa salsabileissä ja näin ihania tanssiystäviämme taas! Olen nykyään tosi huono lähtemään viikonloppuisin mihinkään, viikot on täynnä työ- ja koulujuttuja, viikonloppuisin tahtoisi vain ladata akkuja. Onneksi tuli lähdettyä, akut latautui toisella tavalla :)
Meillä on pitkään vallinnut tummanpuhuva ilme makuuhuoneessa. Mustavalkoinen köynnöstapetti valittiin kolmisen vuotta sitten seinään ja nythän se tietysti on alkanut tökkimään. En uskalla tässä vaiheessa mainita tapetin vaihdosta siipalle... varmaan repisi peliverkkarit, sillä tuleva remppa paisuu toimestani koko ajan ja kaverilla on hermoissa pitelemistä :) Ajattelin freesaa ilmettä vaihtamalla vaaleamman päiväpeiton. Sitä kuitenkin vielä etsiessä laitoin pientä kevättä makkariin muutoin.
Tykkään sellaisista ei niin pedatuista sängyistä. Meillä on kuitenkin nuo kaksi pehmoisia sänkyjä rakastavaa karvakorvaa, joiden en toivoisi päivän aikana meuhkaavan petivaatteissa. Haluan siksi käyttää päiväpeittoa ja petaus on yleensä kaukana rennosta. Tein kuitenkin keväisen petauksen sänkyyn ja tällä kertaa ilman päiväpeittoa.
En yleensä pidä kukkakuoseista ihmeemmin, pidän silti noiden pussareiden keväisestä ilmeestä hentoine väreineen; vähän vaaleanpunaista ja vihreää. Kaveriksi Ikean ihana huopa... tuota voisi harkitakin "päiväpeitoksi."
Ja kas, kun kädessä on kamera, siellä on neiti!
Ja ääneen valittava herra :) Hän ei pidä kameroista, mutta änkeää silti kuvaan aina valittamaan suureen (katsokaa vaikka kuvaa!) ääneen! :)
Minun rakkaat <3
B
Kiitti! Romanttinen sisustus, johon miellän vahvasti kukkakuosit, ei ole ihan ominta juttua, mutta jotenkin tänään teki mieli jotain hempeää. Ja hei, kyllä kai makkariin kuuluukin joku hempeys ja romanttisuus...? ;)
VastaaPoistaVälillä voi hempeillä.... Ja koirat on niin somat :).
VastaaPoistaNiin voikin! :) Ja onhan nuo karvakorvat aika söpöjä tapauksia... <3
Poista