Lauantaina oli pitkästä aikaa mahdollisuus nauttia kiireettömästä päivästä. Hoidettuani aamun askareet ja ostosreissut, lähdin ulos tuulettamaan aivoja. Viimeiset pari viikoa on mennyt sisätiloissa töiden ja opiskeluiden parissa. Minulla oli melko hankala, keskittymistä ja aikaa vaativa tehtävä ja nyt se on valmis! Huh.
Minä rakastan syksyä! Se menee niukinnaukin talven edelle lempi vuodenaikani -kategoriassa. Lauantain kaltaisina päivinä syksy näyttää itsestään parhaimmat puolet. Ilma on raikas ja aurinko paistaa niin, että arskoille on vielä kysyntää. Vieno tuuli vierittää vaahteranlehtiä jalkoihin ja ilmaan sekoittuu mullan, märkien lehtien ja omenan tuoksu.
Ulkoilu ja lenkit ovat tärkeitä oman hyvinvointini kannalta. Mikään ei voita luonnossa vietettyä aikaa, metsässä samoilemista tai lenkkeilyä maastossa. Minulla ihan oikeasti sielu, hermot ja mieli lepää, kun painelen menemään luonnon helmassa raittiissa ilmassa. Siellä jotenkin ajatukset selkenee, kun aivot saa happea ja huonokin päivä muuttuu paremmaksi ulkoillessa.
Neljä eri vuodenaikaa on rikkaus, jota minä ainakin osaan arvostaa. Syksy värittää maisemat ihan uuteen uskoon ja ulkona on huumaavan kaunista. Lenkistä ei meinannut tulla mitään, sillä kamera lauloi koko ajan. Katsokaa nyt näitä värejä ja maisemia!
Asumme Helsingin lähiössä ja luontoystävän kannalta erinomaisessa paikassa! Toisella puolella taloa on puisto ja toisella puolella luonnonsuojelualue. Hiekkatiet metsien keskelle ja kallioille lähtee suoraan ovelta, myös hiihtoladut talvisin ja kumpiakin riittää kilometritolkulla! Ympäristö on myös koiranomistajan unelma.
En voisi kuvitellakaan asuvani jossain maailman metropoleissa. Taloja, autoja, liikennettä, meteliä...tulisin hulluksi, jos ei välillä pääsisi metsään :) Olen kuitenkin sitten taas niin stadilainen, etten voisi muuttaa Helsingistä. Arvostan palveluita ja sujuvaa joukkoliikennettä. Lisäksi pidän todella paljon Helsingin keskustasta. Työskentelen keskustassa ja usein lounastunnilla tulee kierretty ruoan hauan yhteydessä korttelin ympäri, niin jaksaa taas istua toimistossa. Helsinki on super-kaunis ja kätevä kaupunki. Vaikka asua en suur-kaupungissa pystyisi, lomailen kuitenkin mielelläni niissä ja nautin niiden hektisestä tunnelmasta.
Tuliko hekumoitua syksystä liikaa? Ehkä. Mutta minä rakastan syksyä! (Myös silloin, kun astun molemmin jaloin koiranpaskaan kuvia ottaessani:)
Värikästä syysiltaa!
Blondi
Kaunista! <3 Suomen syksy on maailman kauneimpia.<3
VastaaPoistaMiia - OKV
Eikö? Kyllä näissä maisemissa meidän kelpaa! :)
Poista