Olisi ehkä pitänyt pyyhkiä pölyt koskettimista, ennen kuin nappasi kuvan esitelläkseen rakkaimman ja kalleimman huonekalunsa, mutta ehkä tämä on elämänmakuisempi? :)
Siinä se nököttää olohuoneen nurkassa, vuonna 1952 valmistettu Hellaksen piano. Tämä piano kuului isäni vanhemmille, sitten isälleni ja nykyään minulle. Tuossa paikassa se on ollut viimeiset 12 vuotta.
Olen itse soittanut pianoa nuorena 10 vuotta. Soitin oikeastaan enimmäkseen klassista, joten Bachit ja Beethovenit olivat tuttuja. Tänä päivänä piano soi, kun saan hetkellisen musiikillisen inspiraation. Nuotteja luen huonosti, suurimman osan biiseistä soitan korvakuulolla. Jotkut erilliset olen aikuisiällä opetellut nuoteista, kuten Myrskyluodon Maijan tai joululaulut, joita esitämme tytön kanssa joka joulu perheelle ja sukulaisille :) Se on tosi kiva traditio. Tyttö soittelee myös joskus pianoa ja kaivettiin me vanha kitaranikin hänelle kellarista taannoin.
Piano on paraatipaikalla omalla seinällään. Pianon yläpuolella on perheestämme parisen vuotta sitten studiossa otetut kuvat. Naamio taas on tuliaisia Etelä-Afrikasta. Piano vaihtaa paikkaa alakerran uudistuksen yhteydessä ja sille löytynee uusi paikka todennäköisesti portaiden tuntumasta.
Piano viritettiin juuri toissa viikolla. Aktiivisessa käytössä olevaa pianoa pitäisi virittää jopa kerran kaksi vuodessa. Meillä tuo väli oli päässyt aivan liian pitkäksi, mutta pianonvirittäjän mielestä verrattaen aikaan, piano ei ollut yhtään pöllömmässä kunnossa. On muuten melko hassua tuo puuhaa tuo pianonviritys. Ensin kaikki irtilähtevät osat, kannet, etupaneelit jne. puretaan pois ja sitten otetaan esille äänirauta, jakoavaimen näköinen vekotin ja puutikkuja. Naapurit olivat varmasti tyytyväisiä kuunnellessaan plim-plim-plom-plom -ääniä pidemmälle toista tuntia. :) Kerran kysyin naapurilta, että kuuluuko pianon ääni kovaa, hän vastasi ettei edes tiennyt meillä olevan pianoa.
Meidän pianoon on asennettu myös hiljennin, eli sitä käytettäessä pianon kielien päälle laskeutuu pumpulinpehmeä matto, joka vaimentaa ääntä soitettaessa. Eihän se soittajallekaan mikään nautinto välttämättä ole soittaa hiljennetyllä pianolla, mutta varsinkin harjoiteltaessa se lienee korvaystävällisempää :)
Pianot ovat tyyriitä vekottimia. Tosin tuo minunhan ei ole mikään Stainway & Sons -piano, josta uutena saa pulittaa pitkän matkaa yli toistakymmentä tuhatta euroa, mutta kyllä tuo piano heittämällä on kallein mööpelimme.
Piano ei pelkästään rahalla mitattuna ole kallein, vaan myös tunnearvoltaan. Sehän noissa mööpeleissä usein se tärkein arvo onkin. Muistan pianon olemassaolon jo isovanhempieni kotoa. Kun se lahjoitettiin minulle, se muutti vanhemmilleni. Kun muutimme tähän nykyiseen kotiin, jonka tiesimme olevan pitkäaikainen, piano muutti meille. Muistan lukuisia hetkiä ja soittotunteja pianon äärellä. Kävin tunneilla ennenkuin piano muutti lapsuudenkotiini, joten isovanhempani saivat usein kuulla harjoituksiani. (Ja niitä eiku, eiku, eiku -sointuja!)
Mies ei ole pianoni suurin fani. Hänestä se vie tilaa, sitä ei soiteta tarpeeksi aktiivisesti siihen nähden ja kaiken lisäksi se on väärän värinen. Myönnän noista viimeisen :) Olenkin harkinnut, että jos piano käsiteltäisiin ammattilaisen toimesta upean, kiiltävän valkoiseksi. Harkinta-aikaa on pidentänyt siihen kuluva raha, joka lienee neljänumeroinen, joten harkinta-aika jatkukoon toistaiseksi määrittelemättömän ajan!
Seinällä olevista kuvista puuttuu neiti-hauvamme. Neiti ei vielä silloin kuulunut perheeseemme, kun kuvat otettiin, mutta hänetkin toivottavasti saamme seinäkollaasiimme pian. Kuvanotto on työn alla...
Tässä paljastuikin samalla taas yksi uusi nurkka olohuoneestamme. Edellisen olohuone-postauksen voit lukea tästä.
Kivaa alkavaa viikkoa!
B
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, kun jätät kommenttia blogiini :)