lauantai 21. syyskuuta 2013

SYYSKUU 2013 / 10 KUVAA KESÄÄN -HAASTE


Lähdin mukaan Little Big Things -blogin Little B:n haasteeseen, 10 kuvaa kesään. Tarkoituksena on siis ottaa valokuva samasta maisemasta samana päivänä joka kuukausi. Kuvia kertyy otsikon mukaisesti haasteen aikana 10 ja sitten jo kolkutellaankin ensi juhannuksen ovella :) Mahtava haaste!

Pidemmittä jorinoitta, tässä meidän keittiön ikkunasta näkyvä syyskuinen maisema:


Aivan pakko mainita vielä tähän, että tuo pinkki pelargonia tuossa kuvan alareunassa oli jo saanut tappotuomion. Olin päättänyt, etten enää kastele kesäkukkia, vaan ne saisi kuihtua pois. Ihmettelin viikkotolkulla, että onpa sitkeä sissi, kun ei kuihdu millään. No, kerran töistä tullessani naapurin täti se sitä kasteli! Kävi ilmi, että naapurin täti oli sitä hoitanut ja siksi se ei millään suostunut kuolemaan :D Hah! 

Tuo kirsikkapuu istutettiin tänä keväänä tuohon ikkunan alle. Rakastan kirsikkapuita! Varsinkin kukinta-aikaan! Kuvittelin jo, kuinka ripustan siihen jouluvalot. (Saako jo puhua joulusta?!) Ennen siinä nökötti Töyhtöangervo-pensas, mutta kyllästyin joka syksy leikkaamaan sen alas ja odottelemaan, että se taas kasvaa alusta uudelleen joka kevät. Lahjoitin pensaan samaiselle naapurintädille:)

Nyt lähden taas koulunpenkille! Illalla on luvassa herkkua, sillä menemme perheen kera nauttimaan yhtä lempiruokaani, eli tapaksia Uudenmaankadun Bar Tapastaan! Nams! 

Leppoisaa lauantaita!


5 kommenttia:

  1. Muistettiin sitten molemmat ottaa kuvat! :) Kiva seurata miten maisemat muuttuvat... Aurinkoista sunnuntaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, tulen kurkkaamaan sun kuvan :) Nyt onkin ihan mahtava ilma, joten aurinkoista sunnuntaita sullekin!

      Poista
  2. Jee, kiva kun oot mukana haasteessa! :) Kiva nähdä miten maisema muuttuu :)

    VastaaPoista

Kiitos, kun jätät kommenttia blogiini :)