Mainitsin Päivän Pasta –postauksessa erityisruokavaliostani.
Olen saanut osakseni läjän allergioita niin ruokien kuin eri kukkivien
heinien/puiden saralta. Usein ruoka-aineallergiat ja siitepölyallergiat
kulkevatkin käsi kädessä. Ristiallergeeneiksi niitä kai virallisesti kutsutaan. Viimeisin
”tulokas” tähän allergialistaan todettiin kesän kynnyksellä.
Olin pitkään kärsinyt erilaisista vatsavaivoista. Jos heitän
tähän n. 10 vuotta, niin ei mene paljon metsään. Lukuisat keliakia- ja laktoosi-intoleranssitestit on tehty ja aina olleet normaalit. Joku lääkäri diagnosoi
ärtyneen suolen oireyhtymän ja sillä tiedolla mentiin vuosikausia eteenpäin. Muistan
viimeiset kolme vuotta erityisen raskaina. Hyvin usein syömisen jälkeen tuli
huono olo. Vatsaa koski ja turvotti, joskus oksetti ja joskus kovat vatsakrampit
herätti yöllä ja jätti sänkyyn työpäivän ajaksi. Suolisto ei toiminut
normaalisti millään saralla. Olin jatkuvasti kipeä ja väsynyt. Vappuna koin
ahaa-elämyksen tavattuani tuttujen luona äidin, joka kertoi poikansa vilja-allergiasta.
Oireet täsmäsivät omiini täydellisesti! Parin viikon jälkeen tuosta kävin vilja-allergiatesteissä
ja tulos oli selvä; vasta-aineet olivat koholla niin rukiin, ohran kuin
vehnänkin kohdalla. Riisiallergia todettiin samalla, mutta kauratesti oli
normaali. Vilja-allergiaa esiintyy pienillä lapsilla ja on yleensä ohimenevää. Aikuisella
allergia on harvinainen. Vain 2 % :lla epäillyistä se todetaan.
kuva lainattu täältä |
Ravitsemusterapeutin suosituksesta olin parisen kuukautta
tiukalla Fodmap –dieetillä. Tällä dieetillä pyritään rauhoittamaan ärtynyt
suolisto välttämällä lyhytketjuisia hiilihydraatteja, jotka ärsyttävät jo
valmiiksi ärtyneessä tilassa olevaa suolistoa. Olin juuri kuullut allergiastani, kun menin
kauppaan ensimmäisen kerran. Mihin tahansa tartuin, tuoteseloste piti sisällään jotain niistä aineista, jotka olivat Fodmap-dieetin kiellettyjen listalla. Päädyin kaupasta kotiin itku kurkussa laktoosittoman maitotölkin
ja suolalihapaketin kanssa:) Olin melkeinpä shokissa. Reagoin tietoon allergiasta aika voimakkaasti. Ruokalistaltani
poistui saman tien kaikki kotimaista viljaa sisältävät tuotteet ja
riisi. 100% puhdas kaura käy, sekä minulle
ennen vieraat viljat kuten tattari, hirssi jne. Käytin paljon aikaa seuraavalla
kauppareissulla tutkien tuoteselosteita. Viljaa tai viljasta johdettuja tuotteita
(uutteet, tärkkelykset jne.) on joka paikassa.
Vilja-allergia on rinnastettavissa ruokavalion osalta
keliakiaan. Kaikki gluteeniton/luontaisesti gluteeniton käy molemmille. Tosin
keliaatikko voi yleensä syödä esim. vehnätärkkelystä sisältävää tuotetta, mutta vilja-allergikko
saa siitä oireita. Keliaatikolle ei sovi viljan tietty proteiini, gluteeni, allergikko saa oireita viljan sisältämistä muista proteiineista.
Haluan kuitenkin tähän kohtaan korostaa, että allergiaa ja keliakiaa ei pidä sekoittaa
toisiinsa. Minun tapauksessa kyseessä on allergia, ei sairaus. Toisin kuin
keliakiaa sairastavat, jos syön minulle sopimattomia aineita, suolistoni ei
kärsi pysyvää haittaa. Keliakia taas on elinikäinen autoimmuunisairaus. Molemmilla, vilja-allergialla ja keliakialla on taipumus periytyä.
Huomasin alkujärkytyksestäni toivuttuani, että kaiken ”normaalin” tuotteen voi
korvata. Olin tästä todella iloinen! Semper valmistaa hyviä gluteenittomia ja
vehnättömiä tuotteita, joiden vakikäyttäjäksi minäkin olen ryhtynyt. Myös muita
merkkejä löytyy isoimmista marketeista kattavasti ja muutamia suosikkeja on jo kerääntynyt. Miinuspuoli gluteenittomissa
tuotteissa on hinta. Pakkauskoot ovat pienempiä ja tuotteet maksavat parhaimmillaan viisi kertaa
normaalituotetta enemmän.
kuvat lainattu täältä |
Olen nyt ollut viljattomalla ruokavaliolla kohta neljä
kuukautta ja olo on niin erilainen kuin ennen! Ei enää jatkuvia epämääräisiä tai
kivuliaita vatsaoireita tai etovia olotiloja. Olo on taas hyvä ja olen virkeämpi. Jos syön
sopimatonta, tiedän sen kyllä. Oireet ilmestyvät yleensä n. 2-5 tunnin kuluttua ja ne saattavat kestää
seuraavan vuorokauden, joskus jopa päiviä. Välillä oireita tietysti tulee ja joskus niitä on vaikea yhdistää tiettyyn ruokaan/tuotteeseen. Usein taustalta löytyykin sitten tuotteen sisältämä vehnätärkkelys tai suuri määrä riisitärkkelystä. Ulkona syöminen (varsinkin
reissussa) on nykyään haasteellisempaa ja lounasruokaa tai pikaevästä ei enää
niin vaan napata mukaan kahvilasta tai kaupastakaan. Kesällä oli erilaisia
juhlia valmistujaisista rippijuhliin ja näihin tilaisuuksiin mukana kulkee aina
omat eväät. Olen kuitenkin sopeutunut alkujärkytyksen jälkeen ihan hyvin ja
parasta tässä oli tietysti se, että vuosikausien kipuilut ovat nyt
taaksejäänyttä elämää ja voin tätä nykyä niin paljon paremmin!
Tänään on perjantai! Viikon paras päivä heti lauantain
jälkeen! :) Meille on tulossa huomenna illallisvieraita – odotan innolla,
että pääsen kertomaan siitä lisää!
Mahtavaa viikonloppua!
B
No mutta hyvä, että tuo selvisi. Tietämättömyys on pahinta...
VastaaPoistaMä NIIN tiedän sun fiilikset ja jos olet blogiani pidempään lukenut, niin tiedätkin sitten mun 9 kuukauden taistelusta noita samoja oireita vastaan. :(
Täällä tosiaan diagnoosi oli tuo Keliakia.
Tsemppiä ihanainen sinne. :)
Jep, olen lukenut sun blogista samaa tarinaa. Sulla tietysti tuo diagnoosi vielä vakavampi... Elämää helpotti kovasti, kun nyt tietää mitä voi syödä ja mitä ja mistä kaikki on johtunut.
VastaaPoistaKiitos tsempeistä! Sinne kans! :)