tiistai 10. syyskuuta 2013

ESTUDIO ESPAÑOL


Tänään alkoi Espanjan-tunnit! 




Nyt on kieli taas solmussa ja ajatuksissa pyörii prepositiot, verbit, datiivit ja muut.
Läksyjäkin tuli luonnollisesti :) Olen opiskellut espanjaa näin aikuisiällä aiemminkin, viimeksi pari vuotta sitten. Eli melko pitkän tauon jälkeen lähdin taas uudestaan kieltä opiskelemaan. Tunneilla käyn yhdessä erään kaverini kanssa ja meille sattui kyllä ihan mahtava opettaja! Parasta on se, että hän on argentiinalainen. On ihan erilaista opiskella natiivin kanssa. Hieman olin alkuun jäässä, ei tahtonut heti muistua mieleen helpoimmatkaan sanat tai kielioppisäännöt ja toivoin, ettei opettaja kysy heti kärkeen mitään! :) Nopeasti sitä sitten taas pääsi käyntiin. Menimme tarkoituksella yhtä kurssia alemmalle tasolle, kuin missä olimme jo kaverini kanssa opiskelleet, sillä kirja on nyt eri ja parin vuoden tauon jälkeen kertaus ei tee yhtään huonoa.

Lopuksi vielä pari kuvaa tämän päivän duuniasusta. Jakkua ei tarvitse onneksi useinkaan niskaan vetää, vaan tummat farkut ja siisti paita käy hyvin. Koko setti H&M:ltä.



Viime yö meni ihan pipariksi. Heräsin puoli neljältä, eikä uni enää tullut. Tänään siis aikaisin nukkumaan...

2 kommenttia:

  1. Voi että, espanjaa olisi kiva osata. Mä aloitin joskus ala-asteella jonkun espanjan kurssin, mutta aika hiljaista oli, että päähän jäi mitään... ;)

    Tervetuloa blogimaailmaan,
    kivalta näyttää ulkoasu ja sun tekstiä on mukava lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei mahtavaa saada sut lukijakseni! :) Rohkaistuin viimein aloittamaan oman blogin. Olen itse sun blogin pitkäaikainen lukija ja kommentoinutkin aina joskus tällä samaisella Blondi-nimimerkillä.

      Kiitokset tuesta! :)

      Poista

Kiitos, kun jätät kommenttia blogiini :)