tiistai 21. tammikuuta 2014

TALVINEN PÄIVÄ I



Viime sunnuntai oli aivan ihana päivä - aurinko paistoi ja päätin vähän lähteä ulos lähimetsään kokeilemaan uuden kamerani toimintoja.








Olemme mielestäni tosi onnekkaita asuinpaikkamme suhteen. Metsä on kirjaimellisesti vastassa ovesta ulos astuessa ja sitä riittää kilometritolkulla.


Talvi on niin ihana vuodenaika! Pakkasta niin, että se värjää posket punaisiksi. Lunta, joka narisee kenkien alla. Valoa, joka häikäisee silmiä. Huurteisia ja upeita maisemia joka puolella. 










Pidän itse rikkautena kaikkia neljää vuodenaikaa. Talvi on suosikkini, sitten tulee syksy. Se alkusyksy, ei se loputon lokakuu, jota koimme muutaman kuukauden putkeen, kunnes tämä pakkasjakso ja lumi vihdoin tuli. Kesä on ihana, siihen kuuluu omasta pihasta nauttiminen, mökkeily ja juhannus. Keväästä välitän vähiten. Parasta siinä on kuitenkin se, kun kirjaimellisesti luonto herää taas henkiin. Se on lupaus lämpimistä ja aurinkoisista ajoista, valoisista öistä ja hyväntuulisista ihmisistä :)

Talvisia kuvia riittää vielä toiseen postaukseen, odotan innolla, jos tulevana viikonloppuna pääsisin kuvaamaan kauemmas, kuin lähimetsään.

Onko siellä muita talvifaneja?? :)

Blondi






6 kommenttia:

  1. Kaunista! Kyllä Suomen luonto on niiiiin ihana! Kiva, että sinäkin lähdit ulos testailemaan kameraasi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Frida. Vaikka eihän nämä mitään huippuotoksia ole:) Mutta harjoitus tekee mestarin! :)

      Poista
  2. Ihania kuvia! <3 Itse en vielä uskaltautunut flunssan jälkimainingeissa ulos kameran kanssa, vaikka mieli olisi tehnyt. En voi tunnustautua talvifaniksi, mutta täytyy myöntää, että se maisema ja sää mikä tänään oli vastassa on kyllä ehkä kauneinta talvea, mitä voi kuvitella. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! <3 Joo, ei kannata puolikuntoisena lähteä mihinkään, siitä saa vielä maksaa korkojen kera. Maisemat on talvessa juurikin sitä parasta!

      Yritäpäs toipua siellä! :)

      Poista
  3. No nyt toimii! Ihania kuvia, kyllä talvinen luonto on vaan niin kaunis :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tosi hämärä tuo profiili-ongelma. Mulla oli jostain syystä kaksi profiilia, vaikka käsittääkseni sen ei pitäisi olla mahdollista edes! Toinen oli tyhjä, ei kuvaa, ei esittelytekstiä, ei myöskään mitään blogia ko. profiilin alla. Sitten oli se toinen, se "oikea". Sain sen pienen kikkailun jälkeen näkyviin niin kuin kuuluu. Tosi outo homma, mutta enpä olisi tuota itse tajunnut edes, jollet olisi ystävällisesti siitä maininnut, joten kiitos! :)

      Ja samaa mieltä tuosta luonnon kauneudesta! Toivon, että pääsisin vkonlopun aikana erääseen kauniiseen paikkaan kuvaamaan :)

      Poista

Kiitos, kun jätät kommenttia blogiini :)