sunnuntai 12. tammikuuta 2014

VALKEA VIIKONLOPPU


Tämä viikonloppu hurahti ohitse silmänräpäyksessä. Eilen kello herätti kouluun seitsemältä aamulla ja seitsemän tunnin ahkeroinnin jälkeen jäi pari tuntia aikaa käydä suihkussa ja valmistautua illanviettoon ystävien luona.

Keräännymme samalla porukalla yhteen muutaman kerran vuodessa ja yleensä tapaamme brunssin merkeissä. Tällä kertaa kyseessä oli illanvietto ja jos kerron, että kömmimme kotiin neljän maissa aamuyöstä, niin ilta on varmasti ollut silloin onnistunut! :) Olin luvannut valmistaa herkullista intialaista Butter Chickeniä, josta juuri postasin blogiinikin reseptin. Jälkkäriksi oli herkkuja jos jonkinlaista ja minuakin hemmoteltiin ruokavaliooni sopivalla mutakakulla. Herkun kruunasi sitruunalla maustettu mascarponevaahto ja appelsiiniliköörillä maustetut vadelmat - nams!



Liian nopeasti kuluneesta viikonlopusta tuli kuitenkin viimein valkea, kun lauantaina päivällä taivaalta alkoi vihdoin leijailla lunta. Mikä ihana valo tuli sen mukana! 



Ei sitä lunta paljoa ole, ihan hentoinen verho, mutta se riittää tuomaan valoa tähän pimeyteen ja pidentämään päivää parilla tunnilla. 



Olisin halunnut lähteä ulos metsään kävelemään ja räpsimään kuvia lumisista maisemista. En kuitenkaan pääsyt takapihaa pidemmälle, sillä tällä hetkellä olen parin viikon liikuntakiellossa ja ylipäätään liikkuminen pitäisi pitää minimissä. Olen saanut rasitusperäisen hermotulehduksen oikeaan jalkaan ja käveleminen on lievää ontumista. Kipu pysyy loitolla lääkekuurilla. Nyt pitäisi malttaa ottaa iisisti, että jalka tulee kuntoon ennen NYCin reissua...siellä kun kävelemistä ei voi, eikä halua välttää.



Mittari näyttää yhdeksää miinusastetta ja eilen laitoin ensimmäistä kertaa toppatakin päälle tänä talvena. Takapihan puksipuu on tähän asti pärjännyt ulkona mainiosti, saa nähdä miten nämä pakkaset sitten vaikuttaa.




Tässä iässä valvominen ja jokunen lasi viiniä tuntuu nykyään aika rajusti :) Onneksi tämän päivän on saanut vain olla ja möllöttää. Boksissa on paljon nauhoitettuja ohjelmia, joita ajattelin loppuillan tuijotella. 

Rentoa sunnuntain jatkoa,
Blondi

6 kommenttia:

  1. Ihanaa kun vihdoin saatiin valkeutta ja valoa tähänkin maahan! Uskomatonta miten suuri vaikutus sillä onkaan mielialaan. Rentouttavaa iltaa sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta, tuosta valosta saa kyllä ison piristysruiskeen! Vähän lisää lunta voisi kyllä vielä tulla:)

      Poista
  2. Taitaa täälläkin mennä parkatakki päälle ekaa kertaa tänä talvena. Olen käyttänyt sitä vain kaupassa käydessä, muutoin olen mennyt villakangastakilla. Parkan alle riittää ohut trikoopaita. Lisäksi eilen suojasin Uggit ja nyt nekin pääsevät ulkoilemaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli ihanaa laittaa paksu takki päälle, juurikin tuollaisen ohuen trikoopaidan päälle ja todeta, ettei palella yhtään! :) Mä inhoan palelemista, oon muutenkin varsinainen vilukissa!

      Poista
    2. Mulle taas tulee herkästi kuuma. Ja mikä inhottavinta: vaikka tuo parka on ihana niin mulla alkaa kainalot haista, kun oon se takki päällä :/ Mulla on joku kainalovamma. Blah.

      Poista
    3. No ei tuokaan kiva. Mutta kyllähän jossain julkisessa tulee tosi kuuma paksut vaatteet päällä jokaiselle... Viimeks tänään! :)

      Poista

Kiitos, kun jätät kommenttia blogiini :)