keskiviikko 1. tammikuuta 2014

KANAA SALVIALLA JA SATSUMALLA


Hyvää tätä vuotta!



Uusi vuosi 2014 on polkaistu käyntiin! Vuosi vaihtui kotona juuri niin rauhallisissa tunnelmissa kuin viime postauksessa suunnittelinkin. Koirat, tai oikeastaan enemmän tämä neitimme oli alkuillasta rauhaton ja tärisi paukuttelun takia, mutta kun emme huomioineet pelko-oireita mitenkään, loppuilta sujuikin melko rauhallisesti. Kovimman paukuttelun aikana telkkariin lisättiin ääntä, niin sekin peittyi. Syötiin hyvää ruokaa ja katsottiin leffaa, siinä meidän villi uuden vuoden juhlinta:)


Meillä ainakin tuli herkuteltua ihan urakalla joulun aikaan, mutta eihän sillä ole väliä mitä syö joulun ja uuden vuoden välillä, vaan mitä syö uuden vuoden ja joulun välillä! :) Keveämpään ruokaan sitä kuitenkin itsekin taas suuntaa katseita, mutta kevyemmän ruoan ei todellakaan tarvitse tarkoittaa tylsää, väritöntä tai mautonta sapuskaa. 

Kana on yksi lempiraaka-aineista, se kun eri mausteilla ja kypsennystavoilla taipuu vaikka mihin! Miltä kuulostaisi helposti uunissa valmistuva kanaruoka? Me työnnettiin uuniin tällaiset herkulliset salvia-satsuma kanat:


Suosin kanan rintaleikkeitä uunissa valmistetuissa kanaruoissa, sillä ne pysyy niin paljon mehukkaampina, kuin esim. rintafilee. 

Nämä kaverit voisi marinoida edellisenä päivänä, niin mauista tulisi voimakkaampia. 


MAUSTEÖLJY

10-12 salvianlehteä
 5-6 veitsellä litistettyä valkosipulinkynttä
 yhden satsuman kuoret
desin verran öljyä


Itse taisin tässä käyttää ihan rypsiöljyä.  Tosin me ensin kuivamaustettiin kanat ja sitten heitettiin tuo salvia-satsuma-öljy niskaan.




Kuivamausteena käytettiin ihan perussettiä, eli suolaa, mustapippuria, chilijauhetta ja vähän grillimaustetta.  Se vaan hierottiin kanojen pintaan kiinni. 

Paista kanoja uunissa tunnin verran 200 asteessa. Minä heitin kanat tuohon suosikki-pataani ja pohjalle vähän vettä lisäksi.



Bon Appetit!


Mitenkäs siellä sujui juhlinta? Entäs ruokapuoli? Keveneekö siellä?


B

2 kommenttia:

  1. Näyttää niin maukkaalle, voisikin huomenna tehdä kanaa tämän ohjeen mukaisesti :) Kiitos ohjeesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä kestä! :) Maut ovat paremmat jos marinoi yön yli, meillä jäi maku liian laimeaksi kun tehtiin tämä niin pikaisesti.

      Poista

Kiitos, kun jätät kommenttia blogiini :)