Jatkoa seuraa Talvinen Päivä I -osalle. Innostuin räpsimään kuvia tunnin ajan lähimetsässä ja kuvasaldoa kertyi aika paljon. Paljon on uuden kameran kanssa opeteltavaa, mutta vähän olen päässyt asetuksista ja muista jyvälle. Meillä oli koulussa viime syksynä valokuvausopetusta, jotain jäi sieltä myös korvan taakse. Harkitsen silti edelleen vakavasti valokuvauskurssia. Tähän lajiin koukuttuu, sillä mahdollisuudet ovat rajattomat ja opeteltavaa riittää yhdeksi eliniäksi! En edes haaveile vielä uusista objektiiveista, vaan opettelen ensin toimimaan tämän perus setin kanssa.
Nämä kylmästä kuihtuneet ja lumipeitteen saaneet ohdakkeet olivat mielestäni jotenkin super kauniita!
Pidän näiden kahden kuvan värimaailmasta tosi paljon! Näissä kuvissa on niin talvi; jäätyneitä kasveja ja sininen väri. Näkee, että on kylmä.
Luonto saa kyllä välillä haukkomaan henkeä. Kaarelle taittuneet lumiset oksat, jotka kylpevät pakkaspäivän auringon säteissä. Vielä kun osaisi taltioida kuvaan sen saman tunnelman, minkä näkee silmin...
Mikä ihana aurinpaiste sunnuntaina olikaan! Etuovelle sytytin lyhtyihin kynttilät jo puolen päivän aikaan. Lyhdytkin ovat kovasta pakkasesta ihan kiteillä. Super kauniita!
Etuoven hopeisilla kimalluksilla koristettu risukranssi sopii ilmeeltään hyvin tämänhetkiseen säähän.
Tänään pakkanen kiristeli kyllä kasvoja aamulla töihin kävellessä. Helsingin keskustassa tuulee ihan eri lailla kuin kotipihalla ja vaikka pipo oli silmillä ja kaulaliina nenän korkeudella, tuntui siltä, että poskipäät jäätyy ihan kohta. Edelleenkään en silti valita! Odotin talvea pitkään ja nautin siitä, kun se vihdoin tuli.
Toivon kuitenkin ensisijaisesti aurinkoisia pakkaspäiviä, niin kuin tämä sunnuntainen kuvauspäiväni oli. Lisää näitä! :)
B
Tänään pakkanen kiristeli kyllä kasvoja aamulla töihin kävellessä. Helsingin keskustassa tuulee ihan eri lailla kuin kotipihalla ja vaikka pipo oli silmillä ja kaulaliina nenän korkeudella, tuntui siltä, että poskipäät jäätyy ihan kohta. Edelleenkään en silti valita! Odotin talvea pitkään ja nautin siitä, kun se vihdoin tuli.
Toivon kuitenkin ensisijaisesti aurinkoisia pakkaspäiviä, niin kuin tämä sunnuntainen kuvauspäiväni oli. Lisää näitä! :)
B
Kauniita kuvia, todella! Kävin kurkkaamassa ensimmäisetkin talvikuvat:) Aurinkoiset pakkaspäivät ovat kyllä melkein kauneinta, mitä tiedän! Pitäisipä itsekin mennä ikuistamaan kameran kanssa joku päivä taas talvista luontoa♥
VastaaPoistaKiitos Viivi! :) Ajattelin itse lähteä viikonlopun aikana vähän kotimetsää pidemmälle kuvaamaan, saa nähdä saanko sen aikataulullisesti mahdutettua mukaan. Vaikka kesäkin on kiva, niin kyllä luonto on mielenkiintoisempi talvella
PoistaKauniita kuvia.Täälläkin on kameran kanssa jäädytty ulkona, harvoin on pääkaupunkiseudulla näin kaunista ja näin pitkään.
VastaaPoistaKiitti. :) Tänään on ollut vielä kauniimpaa kuin eilen! Jotenkin puihin on tullut paksumpi kuura ja jäätyneempi look:)
PoistaMinäkään en valita kun vihdoin tuli talvi, sata kertaa mieluummin tällaiset kelit kuin se kurakeli mitä kesti ihan liian pitkään :D
VastaaPoistaEilen lenkkeilin -20c pakkasessa ja kyllä oli raikasta!
Ihanat kuvat! Jos pakkanen lauhtuu niin käyn itsekin vielä ottamassa ulkoa kuvia.
Pakkaskelit on myös koiranulkoiluttajan ystävä, ei ole kuraisia tassuja pyyhittävänä! :)
PoistaIhanaa, voi kun mäkin pääsisin lenkkeilemään taas, tyhmä jalkavamma pitää mut levossa vielä toiset 2 viikkoa lisää, buu. Just, kun mä olin ajatellut, että pääsisin viikonloppuna tekemään kuvausreissuja lisää. On ollut kiva katsoa muidenkin blogeista näitä talvikuvia, luonto on vaan niin kaunis!