tiistai 10. joulukuuta 2013

JOULUNAJAN JÄLKKÄRI - PIPARKAKKUJÄÄDYKE JA PUOLUKKASOOSI


Tänään oli kyllä ihan kammottava keli! Kunnon blizardi ja taputin kyllä itseäni selkään, että nappasin aamulla ennen kouluun lähtöä pipon kassiin - sille oli käyttöä!


Palaan reseptin muodossa vielä viikon takaisiin pikkujoulu-illallisiimme, jossa tarjoilimme alkuun pororieskarullia ja pääruoaksi Burgundinpataa. Olin hieman epäileväinen tätä jäädykettä kohtaan, vielä enemmän tuota kastiketta kohtaan. Mietin myös, että miten mahtaa maut istua toisiinsa, siis pipari ja puolukka - mutta nehän toimi yhdessä tosi hyvin. Helppo ja nopea valmistaa tämäkin jälkkäri, suosittelen kokeilemaan! Sopii makujensa puolesta joulunaikaan kuin nenä päähän!




 PIPARKAKKUJÄÄDYKE

 1 prk piparkakunmakuista rahkaa
100g murskattuja piparkakkuja
3 rkl fariinisokeria
1 tl kanelia
2 dl kermaa

Murskaa piparkakut
Vatkaa kerma vaahdoksi
Sekoita kaikki aineet keskenään 

Kaada taikina vuokaan (minä käytin kakkuvuokaa) ja laita pakkaseen
Tarjoile seuraavana päivänä



Murskaan muuten keksit sun muut aina pienessä pussissa ajelemalla kaulimella päältä. Ei tarvitse kaivaa mitään koneita esille kaapeista:) Vähän kun vielä nuijii perään, niin johan on pientä murusta!

Tämän jäädykkeen kaveriksi sopi siis yllättävän hyvin puolukkasoosi, joka sekin valmistui nopeasti.

Puolukkasoosi

2 dl survottuja, sokeroimattomia puolukoita
2 dl vettä
0,5 dl sokeria
0,5 tl perunajauhoja

 Keitä puolukkasurvosta ja vettä muutaman minuutin ajan
Siivilöi ja mausta sokerilla
Liota perunajauhot pieneen määrän vettä ja sekoita kastikkeen joukkoon hyvin
Kun kastike kiehahtaa, nosta pois liedeltä

Valmis tekele ei välttämättä silmiä hivele, mutta makuaistia kyllä!  Jäädykettä kannattaa sulatella ennen tarjoilua n. puolesta tunnista tuntiin, mutta jos käy niinkuin allekirjoittaneella, (kröhöm!) että kahvit on jo kaadettu kuppiin ja jäädyke on vielä pakkasessa, vuoka kannattaa laittaa kuumaan veteen hetkeksi, niin jäädyke irtoaa vuoasta nopeammin. Jäädykkeissä parasta on se, että ne ovat reunoilta sulat, mutta sisältä vielä kuin jäätelöä :)

Tällä viikolla onkin koulupäivät taas ja tänään oli pitkä päivä, vaivaiset 9 tuntia, matkoineen 11. Puuh. No, kyllä sen jaksaa, kun aihe kiinnostaa! :) Meillä oli myös aivan mahtava opiskelijavierailu Ylen puvustamoon ja tarpeistoon, voin siitä kertoa myöhemmin lisää.

Nyt syömään! Mahtavaa tiistai-iltaa!

Blondi

4 kommenttia:

  1. Tulin vastavierailulle, onpa täällä ihana herkkuohje! Näyttää todella houkuttavalta, itse en olekaan jäädykettä testannut koskaan. Tällä ohjeella voisi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun vierailit! :) No tästä helposta jäädykkeestä onkin sitten hyvä aloittaa testailut:)

      Poista
  2. Namskis! Tämä herkku sopii varmasti hyvin joulunaikaan:P Pitäisiköhän kokeilla:)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Makunsa puolesta sopii jouluun kuin nenä päähän! Ja makukin on tosi hyvä, tuo puolukkakastike taittaa hyvin makeahkoa jäädykettä. Ehdottomasti kokeilun arvoinen :)

      Poista

Kiitos, kun jätät kommenttia blogiini :)