Lauantaipäivänä vietimme pitkästä aikaa miehen kanssa laatuaikaa ihan kaksistaan. Lähdimme kaupungille puolen päivän jälkeen vähän syömään, kahvittelemaan ja kiertelemään liikkeitä.
Ravintola Teatterissa on maistuvat lounassalaatit. |
Vihdoin sain käytyä Bulevardin Granit -liikkeessä. Ruotsalaiset kyllä osaavat! |
Miksiköhän tällaisissa kaupoissa alat muka tarvitsemaan kaikenmaailman kippoa ja kuppoa, purkkia ja purnukkaa...?!
Starbucksin
nälkävuoden pituinen jono lannisti ensinäkemällä. Siispä suuntasimme
lempikahvilaani, La Torrefazzioneen. Kuvan otin, kun olin jo
kylmyyksissäni kiskaissut parhaimman osan herkullisesta
valkosuklaakaakaostani :)
Jotain kuitenkin tarttui matkaan mm. Stockan Argos-hallin joulupuodista (TAAS!), josta kirjoittelinkin jo aiemmin täällä. Tuota pikkuruista pulskaa pingviinä en voinut vastustaa! Se on niin söpö! Mies totesi näiden ostosten jälkeen, että meidän koristeostokset on kyllä nyt tehty. Hmmm, joudun ehkä toteamaan, että näin taitaa olla, sen verran on uusia tullut hankittua.
Tyttären toiveesta kuuseen tulee vähän lilaa ja hempeää vaaleanpunaista tänä vuonna.
Myös Granitista tarttui tuo pieni paperipussukka sisältöineen mukaan. Mitä, se selviää lähempänä joulua, kun korvaan tuolla viimevuotisen DIY-viritelmäni toimivampaan versioon :)
Mukavaa maanantain jatkoa!
B
Oih, mäkin haluun käydä Granitissa pian :))
VastaaPoistaSe on kyllä kiva kauppa ja paljon ihania tuotteita. Vähän kylläkin Ikeamainen, mutta ei se välttämättä huono juttu ole :)
Poista