lauantai 23. marraskuuta 2013

10 KUVAA KESÄÄN - MARRASKUU


Haasteen kuva olisi pitänyt julkaista jo pari päivää sitten, mutta pilkkopimeällä on hieman haasteellista kuvata, kun ei ole koskaan päiväsaikaan arkisin kotona. Kuvan napsaisin nyt heti lauantai-aamusta koirien metsälenkin jälkeen.


Viimeisetkin lehdet ovat kirsikkapuusta ja pihan pensaista pudonneet. Hentoinen, tänä keväänä istutettu puu on saanut tulevien lumihankien varalta suojakseen tukipuut. Lisäksi pimeyttä taittamaan laitoin puuhun valosarjan. Se näkyy pimeällä ihanasti keittiön ikkunasta sisälle kotiin. Maisema on surullisen paljas. Tulisipa jo sitä lunta!


Vertailukuvissa tuon muutoksen näkee parhaiten. Tuo valosarjaviritys näyttää kyllä ihan kamalalta päiväsaikaan, kun kaikki johdon kieritykset näkyy. Pimeällä se on paremman näköinen, kun oikeastaan vain valot näkyy. Ehkä nappaan siitä fiiliskuvan joku ilta.

Tänään on tiedossa kiva päivä; treffit mieheni kanssa <3 Ei olla pitkään aikaan saatu viettää rauhassa yhdessä aikaa ihan kaksistaan ja tänään lähdetäänkin kaupungille hengailemaan, syömään, juomaan ja toivottavasti myös kiertelemään jotain sisustusliikkeitä jne. Mies ei tästä viimeisestä ole yhtä innostunut... :)

Ihanaa viikonloppua,
Blondi


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun jätät kommenttia blogiini :)