lauantai 22. helmikuuta 2014

NEW YORK - WE MEET AT LAST!



Ihan kohta lähdemme kohti Helsinki-Vantaata ja ulkomaan terminaalia. Edessä on suora, reilu kahdeksan tunnin lento New Yorkiin. Saavumme perille iltapäivästä paikallista aikaa, eli vielä on hyvää aikaa hotellin check-innin jälkeen lähteä pyörähtämään kaupungille syömään ja aistimaan ensitunnelmia tästä maailman metropolista. Rytmiin pitäisi olla helppo päästä kiinni; väsymys tulee väkisinkin aikaisin illalla, kun saman päivän elää käytännössä kahteen kertaan. Seuraavana aamuna ollaan sitten heti pirteinä tutkimassa uutta ympäristöä. Kaikki oleellinen ja tarpeellinen on jo hankittu hyvissä ajoin; Esta-luvat, liput Broadway -musikaaliin sekä lentokenttäkuljetus. Ei tarvitse sitten takseja odotella ruuhka-aikaan.


Snowmageddon on väistynyt ja keliolosuhteet perillä ovat jotakuinkin samaa luokkaa kuin täällä kotonakin. Ihania nuo jenkit, kun erikseen merkitään tuo "feels like" lämpötila:) Pakkasella ollaan koko ensi viikko, mutta väliäkö tuolla, se tuskin himmentää Nykin loistoa!

Sääennuste täältä












Tälle reissulle pakkaaminen oli erittäin helppoa. Mukaan lähtee vain ne vaatteet, jotka olen pukenut päälleni lentomatkaa varten ja matkalaukkuun laitoin toiset farkut, pari paitaa ja alusvaatteet, vaihtokengät sekä pakollinen minivarasto kosmetiikkaa. Muutoin reissuun lähdetään tyhjillä laukuilla, sillä  tarkoitus on tehdä some serious shopping!! Meillä on isot matkalaukut ja toisen matkalaukun sisällä on vielä pienempi vetolaukku, jonka tullessa voi ottaa koneeseen käsimatkatavaraksi. Eipähän jää ostokset tilanpuutteesta ostamatta! :) Painorajoituksiin olemme varautuneet joulupukin tuomalla matkalaukkuvaa'alla.

Olemme jo ostaneet ensi viikoksi bussiliput Woodburyn Outlet -kylään, joka sijaitsee tunnin ajomatkan päässä Nykistä. Siellä on 220 merkkiliikettä ja alennukset 20-65% normihinnoista. Tuolla varmaan saa yhden jos toisenkin dollarin tuhlattua! Ensisijaisesti haluaisin ostaa parit kengät sekä kevääksi takin. Toivoisin myös löytäväni jotain kivaa sisustusjuttua kotiin reissulta. Tyttö puolestaan on toivonut tuliaisiksi Converseja ja sitä perinteistä I <3 New York t-paitaa :)

lentokonelukemista



Niin, tytärhän jää kotiin koirien kanssa, eikä tule tälle reissulle mukaan. Kyseessä on meidän
10-vuotis hääpäivämatka, joten lähdemme nauttimaan siitä ihan kahden kesken. Vanhempani jäävät tytön avuksi ja tueksi reissun ajaksi, joten ihan yksin ei tuota likkaa kotiin jätetä :)


Olen ajastanut muutaman postauksen loman ajaksi. Mikäli sikäli kerkeän ja wifi-yhteydet toimii hotellissa luvatusti, jotain matkakuulumisia saattaa tulla.


Nyt toivotan mahtavaa viikonlopun jatkoa kaikille :)
Blondi

5 kommenttia:

  1. Oi että, olen vähän kade! Mutta vielä minäkin jonain päivänä pääsen tuonne unelmieni kaupunkiin :)
    Ihanaa matkaa! <3

    VastaaPoista
  2. Vau, upea reissu tiedossa! Ihanaa reissua ja hienoja shoppailuja! <3

    VastaaPoista
  3. Oi että, upeaa reissua! Matkakuulumisia ja shoppailusaldoa odotellessa! <3

    VastaaPoista
  4. Varmasti ikimuistoinen reissu! Mukavaa matkaa, jäädään tänne odottelemaan kuvia ja tarinoita!

    VastaaPoista

Kiitos, kun jätät kommenttia blogiini :)